Growth Officer auttamaan asiakkaitamme onnistumaan.

Etsimme innostunutta tekijää, joka ohjaa ja auttaa asiakkaitamme oikeaan suuntaan. Tehtäväsi ei ole luukuttaa kylmäpuheluita vaan rauhassa miettiä, mikä on asiakkaille aidosti paras ratkaisu pitkällä aikavälillä.

Päivittäisiin tehtäviisi kuuluu asiakashankinta, asiakkaiden tapaaminen sekä tarjousten laatiminen. Lisäksi voit ottaa vastuuta omien kiinnostuksien mukaan; esimerkiksi markkinoinnin tai yrityksen sisäisten tehtävien osalta. Työtehtävät suunnitellaan tekijän ympärille oikean henkilön löydyttyä. Kaikkea sinun ei tarvitse heti osata ja autamme sinut hyvään vauhtiin - tärkeintä on oikea asenne ja innostus alaan.

Tehtävä vaatii reipasta otetta sekä jonkin verran itseohjautuvuutta. Olemme tukenasi alusta asti eli itseohjautuvuus ei kuitenkaan tarkoita yksin tekemistä. Sinulla on vapaus ja vastuu suunnitella työpäiväsi haluamallasi tavalla, kun asiat kehittyvät oikeaan suuntaan. Tehtävässä onnistumisessa auttaa tekninen osaaminen, mutta se ei ole pakollista. Maksamme palkkaa osaamistasosi mukaan ja pääset mukaan yrityksen tulospalkkaus sekä vuosibonusjärjestelmiin.

Tekemistäsi tukee osaavat ja mukavat kollegat, uusimmat työvälineet ja hyväksi havaitut toimintamallit, joita saat vapaasti myös kehittää. Teemme työt tosissamme, mutta emme ota asioita liian vakavasti - varsinkaan silloin, kun sille ei ole tarvetta.

Laita meille vapaamuotoinen hakemus rekrytointi(at)ceon.fi ja kerro itsestäsi.